
Juttukeikka jättikasvisten SM-kilpailuihin oli ikimuistoinen. Kirjoitin tapahtumasta Seura-lehteen.
Toimittajan työt
Kirjoitan kaikenlaisiin julkaisuihin niin pitkää kuin lyhyttäkin tekstiä. Olen työssäni tarkka, kunnioitan deadlinea, mutta pedanttisuus ei sulje pois intohimoa. Kiinnostun haastateltavistani ja juttuaiheista aina, ja se näkyy työn jäljessä.
Viestintä ja tapahtumatuotanto
Tarjoan viestintäpalveluitani yrityksille ja organisaatioille. Kirjoitan yritystarinat ja tiedotteet, ja laadin myös viestintä- ja somesuunnitelmia. Ideoin yrityksellesi tai kampanjallesi iskulauseen tai nimen, autan viestinnän hiomisessa ja toteuttamisessa kaikin tavoin. Juonnan tapahtumia, vedän livekeskusteluita ja tuotan tapahtumasi hermojani menettämättä.

Olen juontanut livekeskustelua lavalla Porin SuomiAreenassa. Jälkikäteen tapasin taiteilija Kerttu Hovilan Maire-patsaan.

Sanataideohjaajaopintojeni harjoitteluna järjestin luovan kirjoittamisen pajan toimittajakollegoille.
Sanataideohjaus ja kustannustoimittaminen
Olen opiskellut sanataideohjaajaksi, ja olen muutenkin äärettömän kiinnostunut fiktion kirjoittamisesta ja keskusteluista kirjoittamisen äärellä. Tarjoan sanataidekoulutusta kurssimuotoisesti tai yksittäisinä kirjoittajapajoina erilaisille kohderyhmille räätälöitynä.
Sanataideohjausta teen mieluusti Kulttuurikollektiivi Sillan kautta.
Tarjoan myös kustannustoimittajan palveluita (kirjailijoille ja kustantamoille) erityisesti tietokirjoille.
Työnäytteitä
- Pohjanmaan Luoto on täystyöllisyyden ihme | Tästä se johtuu | Apu
- Kuoleman kuvia nuorten opiskelijoiden silmin – Kuolevainen kannustaa katsomaan kuolemaa rohkeasti – Kulttuuritoimitus
- ”Maatalousyhteiskunnassa ADHD-piirteistä saattoi olla hyötyä” – nykymeno kuormittaa nepsyjä – Lukemisto – Maaseudun Tulevaisuus
- Freelancerin juttuaiheet ja toimeksiantajat muuttuvat iän karttuessa – ”Lukijat vanhenevat kanssani” – Journalisti
- Tuhannen tilanteen Tuija – Talentia-lehti
- Miksi seksuaalivähemmistön kuuluva sensuroi itseään? | Podcast | Apu
- Sirkus tulee taas: ”Ennen esitystä moottorisaha pitää huoltaa” | Apu
